tiistai 7. elokuuta 2012

Kiintolevyn vaihto MacBookiin

VAROITUS! Tästä postauksesta ei ole sinulle mitään iloa, jos et ole erityisen kiinnostunut tietotekniikasta, erilaisista laitteista tai sattumoisin sinulla ei ole tarvetta laittaa SSD -levyä MacBookPro 15" Unibody Mid 2010 malliin. Postauksessa on kuitenkin muutama kuva :)

Pitkään on ollut jo haaveena asentaa SSD -levy mäkkiin nopeuden toivossa. Olen tyrmännyt ajatuksen tähän asti sillä, että SSD -levyt ovat kalliita ja kokoonsa nähden pieniä. Kun selvisi, että optinen asema on mahdollista korvata caddylla, johon saa toisen kiintolevyn ei tarvinnut pitkään miettiä mitä tehdä. Caddy tilaukseen eBaysta ja menoksi.

Minulla on nyt 2 vuotta ollut läppäri ainoana koneena. Tykkään ottaa valokuvia ja otan ne RAW -muodossa. Pääosin tästä johtuen kiintolevytila alkaa olemaan kortilla. Tämän kahden vuoden aikana olen tarvinnut optista asemaa muistaakseni vain kerran. Tuolloin asensin Windowsin Bootcampiin. Optinen asema oli siis käytännössä turha.

Lähtötilanne.


Viimeinen kimmoke asennukselle oli tämä Saksaan muuttaminen, koska täällä kiintolevyjen hinnat ovat Suomeen verrattuna vielä hieman halvemmat (joo joo, saa ne kiintolevyt tilattua Suomeenkin täältä...). Laitoin homman jo vireille ennen tänne muuttoa kun tilasin uuteen osoitteeseen tuon optisen aseman korvaavan telineen. Toinen haaste oli, kun ohjeet mainitsivat että tarvitsisin Triwing -kärjen jotta homma onnistuisi. Tilasin paikallisesta verkkokaupasta kärkisarjan jossa oli mielestäni kaikki tarvittava.

Molemmat tilatut paketit saapuivat kuluneena maanantaina. Seuraava harjoitus olikin kiintolevyjen ostaminen. Olin jo etukäteen selvittänyt, että käyttämäni levyt tulisivat olemaan Samsung 830 SSD -levy sekä Western Digital Scorpion Blue, 1 teran kokoisena varastolevyksi.

Löysin Geizhals -palvelun, jolla pystyy näppärästi hintaseuranta.fi:n tapaan metsästämään halvimmat ostopaikat. Koska en enää jaksanut odottaa saksakustin polkemista, valitsin ostopaikaksi halvimmasta päästä olevan K&M Computerin jolla on myymälöitä myös Berliinissä. Jos kyseisessä putiikissa meinaa asioida paikan päällä, kannattaa netistä ensin klikkailla haluamansa asiat ostoskoriin ja sen jälkeen valita nouto toimitustavaksi. Näin ilmeisesti säästää joitain euroja.

Kiintolevyjen noutomatka Alexanderplatzilla sijaitsevasta liikkeestä kesti kaikenkaikkiaan n. puoli tuntia. Ilokseni huomasin, että koko tuon ostoprosessin pystyin hoitamaan saksaksi.

Oli aika tarttua toimeen. Koneen pohjan ruuvien avauksessa tuli jo selväksi, että tilaamallani kärkisarjalla ei tee mitään. Apple on konetta kasatessa lotrannut ruuvilukitteen kanssa ja sarjan haperot kärjet lähinnä vain kuluivat ruuveissa. Onneksi olin matkalle pakannut mukaan Leathermanin, jolla loppupeleissä hoidin koko operaation.

Työmaa. Kiintolevy vaihdettu jo.


Vaikken ollut aiemmin uhmannutkaan Steve Jobsia ja avannut mäkkiäni, kävi levyjen vaihto suhteellisen mutkattomasti. Ohjeesta poiketen laitoin SSD -levyn suoraan entisen kiintolevyn paikalle ja uuden kiintolevyn optisen aseman tilalle kelkkaansa. Kaikkine kiroiluineen ja parin omstartin jälkeen koko homma vei noin 40 minuuttia.

SSD -levyn mukana tuli USB -sovitin, jolla SATA -levyn saa kiinni USB -porttiin. Uhmasin taas ohjetta, laitoin vanhan levyn USB -porttiin kiinni ja boottasin. Vanhalta levyltä boottaaminen USB -portin läpi onnistui ja oli aika kloonata levy. Tässä taas noudatin ohjetta, siirsin kotihakemistot toiselle medialle.

Sisälmykset.


Kloonauksen jälkeen kädet vapisten kokeiltiin boottausta, olisikohan se nopeampi? Ja olihan se! Entisen 2 minuutin 50 sekunnin sijaan kone käynnistyi nyt 35 sekunnissa. Myös esimerksi nettiselain avautuu nopeammin, kuin mitä menee kursorin viennissä osoitepalkille.

Tähän mennessä olen huomannut kaksi haastetta.
1) Aperture ei tajunnut, että iPhoton library oli muuttanut. Kaikki kuvat täytyi osoittaa uudessa sijainnissa.
2) Dropbox ei tajunnut, että kotihakemisto oli muuttanut. Tunnusten antamisen jälkeen kaikki tiedostot tulla lupsuttelivat netin yli takaisin oikeaan paikkaan.

Keittiövaa'an puutteen vuoksi en osaa sanoa tuliko painoa lisää vai lähtikö sitä. Perstuntumalta kuitenkin arvioisin, että muutama kymmenen grammaa painoa tuli lisää. SSD -levy on huomattavasti kevyempi kuin alkuperäinen kun taas uusi HDD kelkkoineen painaa hieman optista asemaa enemmän.

Ylimääräisiä osia jää onnistuneessa tekniikan avauksessa aina.
Tässä projektissa niitä jäi kolme.


Kaikenkaikkiaan olen projektiin enemmän kuin tyytyväinen. 500 gigasta 1256 gigaan siirtyminen kustansi kaikkine hankintoineen n. 350 euroa. Turha kärkisarja hieman harmittaa, mutta onpahan nyt sellaisiakin. Jos ei muuta niin painona seuraavassa muutossa :)

Lähistöllä oleva parturi. Ei liity tekstiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti