maanantai 13. elokuuta 2012

Mykkäelokuva ulkoilmassa

Edellisessä postauksessa lupailin, että blogistani ole tulossa sähköistä Berliini -opasta. Otetaan vähän takaisin, jos olet tulossa Berliiniin seuraavan puolentoista kuukauden aikana, kannattaa tarkistaa tämä.

Friedrichshainissa toimii nimittäin ulkoilmaelokuvateatteri. Alkuun ajatus ulkoilmaelokuvateatterista hämmensi. Tässä vaiheessa täytyy myöntää, että olen hifisti. En niin hifisti, että pistän kuukauden (vaimon) palkan verran rahaa pelkästään kotiteatterin kaapelointiin, mutta kuitenkin sen verran hifisti, että meillä elokuvat vuokrataan aina Blu-ray -formaatissa ja edellisessä kämpässä olohuoneen viihdekeskus oli rakennettu ajan kanssa ja harkiten.

Tämä "elokuvateatteri" sattui kuitenkin olemaan naapurustossa ja hinnaltaankin oli vielä edullinen, joten uteliaisuus heräsi.
 
Ohjelmaa. Myös kotimaista on tarjolla.

Jo ennen elokuviin menoa luimme useammasta lähteestä, että oma piknik -kori kannattaa ottaa mukaan. Piknik -koria ei kuitenkaan tullut muuttotavaroihin pakattua, joten kävimme alkuun syömässä lähipizzeriassa, jonne varmasti menemme uudemmankin kerran.

Berliinillä on ilmeisestikin pitkät perinteet ulkoilmaelokuvateattereille. Jo 1916 täällä on näytetty vastaavalla idealla ulkoilmaelokuvia kansalle. Vahingossa myös elokuvavalintamme osui tuon ajan henkeen sopivaksi. Elokuva oli The Artist, jonka molemmat muistivat vielä viime vuoden Oscar -gaalasta. Kyseinen elokuva on saanut palkintoja muuallakin, ja ainakin allekirjoittaneella ennakko-odotukset mustavalkoisesta, palkintoja keränneestä mykkäelokuvasta sai aikaan sellaiset ennakkoluulot, että meinasi jäädä tekemättä ja näkemättä. Onneksi ei jäänyt.

Sisäänmenoportti. Ainakin ollaan oikeassa paikassa...

Elokuva sopi miljööseen kuin (aseta tähän vertaus, jossa jokin asia sopii erittäin hyvin toiseen asiaan). Sekä ulkoilmaisuus, että mustavalkoisuus toimivat. Elokuva alkoi sen verran myöhään, että ulkona oli jo pimeää (mainoksia saimme katsella n. puolen tunnin verran...).

Oikeanpuoleisessa pytingissä myytiin elokuvapopcornia, -karkkia,
-olutta sekä -viiniä.
The Artist oli elokuvana aivan mahtava. Suosittelen sitä joksikin pimeäksi syysillaksi. Samoin voin suositella ulkoilmakinoa. Kokemuksena erittäin mieleenpainuva.

Jälkiviisaana on myös hyvä jakaa muutamia vinkkejä tuleville ulkoilmaelokuvannauttijoille:
  • Ota lämpimästi vaatetta mukaan. Jotta elokuva näkyisi pitää auringon olla laskenut. Jos aurinko laskee, tulee viileä. Elokuva on yleensä pitkä ja se aika istutaan paikallaan. Huopa tai viltti ovat paikallisten keskuudessa erittäin suosittuja.
  • Kannattaa hommata omat eväät mukaan etukäteen. Miltei kaikki olivat paremminvarustautuneita kuin me. Konkarit näyttivät ottaneen kolmen ruokalajin illallisen mukaan Tupperware -asetioihin pakattuna. Viineineen (viiniä myytiin paikan päälläkin 10€ / pullo -hintaan).
  • Kuohuviini sopinee hyvin tunnelmaan, varaa sitä ainakin matkaan.
  • Kannattaa tulla ajoissa paikalle. Paikkalippujärjestelmää ei ole käytössä, vaan paikat menevät ensin istumaan ehtiville. 

Istumapaikka, eväät ja valkokangas. Tiedän yhden Art Directorin,
joka saisi näppylöitä tuosta kankaan ryppyisyydestä...

Friedrichshainin ulkoilmaelokuvateatterin nettisivut löydät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti