keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kieltojen Keskiviikko: Anniskelualue

Vaimon Palkalla eläessä on aikaa pohtia mikä on kiellettyä ja mikä sallittua.

Olen seurannut Suomen uutisointia jonkin verran ja viimeaikoina uutiset asioiden kieltämisestä ovat alkaneet muuttua aina vaan yleisimmiksi. Kieltojen Keskiviikko -osiossa käsitellään tuoreimpia kieltoja tuolta kieltojen luvatusta maasta, Suomesta.

Ensimmäinen kielto on runsaasti huomiota saanut kahden ravintolan asiakaspaikkojen erotteluun liittyvä kielto.

Food court on yleinen käsite ja maailmalla niitä näkee yleensä ostoskeskuksien yhteydessä, mutta myös muissa tapahtumissa. Food courtin ideana on kerätä pieneen tilaan paljon ravintoloita joista saa nopeahkoa ruokaa. Ryhmässä syötäessä kukin voi siis hakea ruokansa mieleisestä ravintolasta ja se on mahdollista nauttia samassa pöydässä oman seurueen kanssa.

Kuvan hampurilainen ei liity tapaukseen.

Suomalainen versio


Helsingin Sanomat uutisoi 22.5. kiellosta, jossa ylläkuvattu toimintamalli ei vain sovi. Vierekkäin olevat liha- sekä kalaravintola ovat käyttäneet yhteisiä asiakaspaikkoja tähän asti. Mutta eivät käytä enää, koska alkoholilain pykälän 21c mukaan "anniskelupaikan tulee olla yksinomaan anniskeluluvan omaavan tosiasiallisessa hallinnassa".

Berliinin versio


Perjantaina olimme ystävien kanssa yksillä lähikuppilassa, kun osalle seurueesta tuli nälkä ja valitsemastamme anniskelualueesta ei saanut ruokaa. Ongelma ei onneksi ollut suuri, sillä lähellä oli burgeripaikka. Anniskelualueemme tarjoilijat olivat erittäin ystävällisiä ja suostuivat siihen, että pöydässämme syödään naapuriravintolasta (joka toki myi itsekin anniskeluluvan vaatimia tuotteita) noudettuja purilaisia.

Pizzalaatikot ovat yleinen näky muutenkin baareissa, jotka eivät tarjoile ruoka-annoksia.

Ja ei sitten huudella vieraisiin pöytiin!

1 kommentti: